maanantai 13. toukokuuta 2013

Opetusharjoittelijan kokemuksia digikynän käytöstä RUB2.3 -kurssilla. Kevät 2013.



I

Digikynäkokeilun osana yksi opetusharjoittelijoista teki osakokeeseen kuuluvista kielioppiasioista erilliset tiedostot, joissa kirjoitti kieliopin ”puhtaaksi” ja selitti samalla, mitä kuhunkin asiaan kuuluu. Opetustyyli oli siis samantyyppistä kuin tavallisella tunnillakin; tällä kertaa vain oppilas pystyi kuuntelemaan asiat pätkissä tai vaikkapa palaamaan vaikeaan asiaan uudestaan.

Kaikkiaan tiedostoja tuli neljä viidestä kielioppiasiasta, tekstiä syntyi yhteensä neljä sivua. Teknisiä ongelmia ei ollut tiedostoja tehdessä: kynä toimi hienosti kotioloissa, Livescriben asennus ja käyttö oli helppoa sekä tiedostotkin onnistuivat hyvin. Jos jotain negatiivista pitäisi sanoa, olisi hyvä, jos kirjoittamisen äänen saisi jollain konstilla pienemmälle, niin ei tarvitsisi samalla aikaa puhuessa puhua niin kovalla äänellä.

Oppilaille siis lähetettiin tiedostot, jotta he voisivat kerrata kokeisiin omalla ajallaan. Noin puolet tätä tilaisuutta käyttikin hyväkseen. Keräsimme palautetta kokeen yhteydessä digikynäkieliopin toimivuudesta, ja suurelle osalle siitä oli ollut apua. Oppilaiden mielestä he saivat enemmän tietoa siitä, mitä piti opetella ulkoa ja mitä kokeessa ainakin kysyttäisiin. Eräs oppilas kertoi oppineensa paremmin kuuntelemalla kuin lukemalla vain itse.

Erikseen kysyttäessä, mitä hyvää tiedostoissa oli, olivat oppilaiden mielestä hyviä puolia se, että teksti ja puhe sopivat hyvin yhteen sekä asiat oli selkeästi yksinkertaistettu tiedostoihin (erään oppilaan mielestä tämä oli huono asia). Huonoina puolina mainittiin se, että digikynä ei ollut ottanut kaikkia kirjaimia tiedostoon, jolloin jokin asia oli voinut jäädä epäselväksi ilman kuuntelua. Joillakin oppilailla ollut myös ongelmia äänen kanssa, ainoastaan teksti oli näkynyt heille. Luultavasti tämä vain johtui väärästä Adobe Readerin versiosta.

Kaiken kaikkiaan kokeilusta kokeen kertaamisessa jäi positiivinen maku. Kotikoneella tekniikan kanssa ei ollut mitään ongelmia, ja tiedosto tuntui suurimmalla osalla ilman suurempia ongelmia toimivan. Tässä käytössä digikynä on toimiva, varsinkin kun kyseinen RUB2-kurssi on hyvinkin tiivis. Kynän avustuksella onnistuimme pysymään kurssiaikataulussa.


II

Oppilailla oli kotitehtävään piirtää ajatuskartta ruotsinkirjan yhden tekstin sisällöstä ruotsiksi digikynällä sekä nauhoittaa omin sanoin kerrottu selostus tekstistään ajatuskarttaan perustuen. Opiskelijoita oli kurssilla 27 ja heistä 20:lla ajatuskartan piirtäminen tiedostoksi digikynälle onnistui. Äänityksen olivat saaneet digikynällensä tallennettua vain 14 opiskelijaa.

Opiskelijoiden kotityöskentelyä koskien emme voi olla varmoja minkälaiset ongelmat heitä ovat estäneet piirroksen ja/tai äänen tallentamisessa vai ovatko kaikki sitä edes yrittäneet. Digikynän käyttö aiheuttaa varsinkin tietotekniikkataidoiltaan heikommille oppilaille paljolti lisätyötä ja kyseisen työn teko hoitui monelta ongelmitta perinteiseen tyyliin näyttämällä piirtämänsä ajatuskartan opettajalle ja kertomalla siitä suullisesti kasvotusten ruotsiksi.

Muiden töiden ohessa digikynätehtävien läpivienti tuntui minusta opettajaharjoittelijana melkoisen raskaalta. Ensinnäkin oli järjestettävä toinen tilaisuus erikseen varatussa tietokoneluokassa kolmelle, jotka halusivat vielä yrittää tiedostojensa siirtoa ja siinä minun ohjauksellani sitten onnistuivatkin. Samalla huomasin, mitä vaikeuksia opiskelijoilla voi olla tiedostojen tallennuksessa. Nämä ongelmat näyttivät liittyvän tavallisiin tietokoneen käyttötaitoihin, kuten tallennuskansion luomiseen ja englanninkielisten tallennus- ja muiden ohjeiden ymmärtämiseen. Kaikki nuoret nykypäivänäkään eivät ole tietokoneen käytössä taitavia, niin kuin voisi yleistäen olettaa. Kokonaisuudessaan digikynätehtävien tallentamiseen ja sen yrittämiseen meni meillä yhdestä oppitunnista n. 45 minuuttia ja toisella oppitunnilla n. 20 minuuttia eri luokassa kolmen oppilaan kanssa muiden jatkaessa normaalia oppituntia toisessa luokassa.

Toinen kuormittavampi osuus oli kirjanpito siitä, kuka oli saanut tehtävänsä tehdyksi puhumalla ja/tai näyttämällä ajatuskarttansa toiselle harjoittelijalle ja kuka vielä yritti saada tekemiään tiedostoja lähetetyksi sähköpostiimme. Oli myös yksi joka ei vielä poissaolon takia ollut koko tehtäväänsä aloittanut. Ajatuksenamme oli, että olisimme antaneet kaikille palautetta digikynätehtävistä tekemällä Adobe Reader -ohjelmalla kommentteja ajatuskarttoihin, jotka olisimme sitten lähettäneet sähköpostilla kommentoituna takaisin opiskelijoille nähtäväksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut kaikkien kohdalla vaan vain niiden, jotka olivat saaneet tallennettua joko ajatuskarttansa tai puheensa tai niistä molemmat. Itse kommenttien kirjoittaminen onnistui pääasiassa vaivattomasti Adobe Readerin kommenttitoiminnolla. Ne joiden puhe ei ollut tallentunut, eivät saaneet puheestaan aivan niin tarkkaa palautetta, kuin ne joiden puheen pystyi kuuntelemaan nauhalta ja tarvittaessa siten myös kelaamaan palatakseen arviointitilanteessa ongelmakohtaan.

Huomauttaisin, että aikaa vievää oli myös kommentoitujen töiden lähettäminen sähköpostitse jokaiselle kurssilaiselle erikseen; sähköpostiosoitteet tuli kerätä ennakkoon ja näpytellä yksitellen jokaiseen viestiin erikseen. Opettajan tulisikin varautua tällaiseen työhön ennalta ja tasapainottaa kokeiden, kirjoitelmien ja digikynätehtävien tarkistamiseen kuluva aika niin, että oma jaksaminen ei siitä kärsisi.

Oppilaiden äänitiedostot olivat omalla tyylillä tehtyjä ja harva niistä noudatti tehtävänantoa. Valtaosa oli tyytynyt kertomaan tekstistään lukemalla ajatuskarttansa sanat tai lauseet digikynälle joko piirtäessään karttaa tai valmiin kartan avulla piirtämisen jälkeen. Toki muutama oli rohkaistunut kertomaan tekstistä kartan avulla omin sanoin ja kokonaisin lausein. Piirtäessä äänitettyjen puheiden kuuntelu oli aikaa vievää, sillä oppilaiden kirjoitus oli hitaampaa kuin valmiiksi kirjoitettujen asioiden lukeminen. Tässä hyvää oli kuitenkin se että kirjoittaessaan opiskelijat toivat varmasti osaltaan huomaamattaankin esiin kohtia, joissa heidän oli täytynyt pysähtyä pohtimaan kirjoitustaan.

Digikynässä hyvää mielestäni oli äänityksen mahdollisuus, joka rutiinilla ja selkeillä ohjeilla saataisiin varmasti onnistumaan myös tietotekniikkataidoiltaan heikommiltakin oppilailta. Äänitykset voivat kielten osalta toimia hyvin esimerkiksi ääntämistä harjoiteltaessa, tekstien sisällöstä kertomisessa, dialogien harjoittelussa ja monessa muussa puhumisen harjoittelussa. Jos äänityksistä haluaa ottaa kaiken hyödyn irti, tulisi opettajalla olla aikaa palata kuuntelemaan kukin äänite pariin otteeseen ja kommentoimaan sitä siten mahdollisimman tarkasti. Oppilaan olisi tässä tehtävä oma osuutensa kuuntelemassa oma puheensa uudelleen opettajan kommenttien kanssa.

Digikynän käytössä sen suurimmat ongelmat olivat ehdottomasti tietojen siirtäminen koneelle ja äänittämisen onnistuminen sekä aiemmissa kirjoituksissa mainittu tietojen poiston toteutuminen seuraavia käyttäjiä varten. Myös tällä kurssilla oli joidenkin opiskelijoiden osalta ongelmana unohtuneet käyttäjätunnukset. En voi oman kokemukseni osalta suositella digikynän käyttöä mihinkään virallisempaan, kuten ylioppilaskirjoituksiin sen käytössä ilmenneiden moninaisten hankaluuksien vuoksi. Tavallisten tehtävien kuten kotiläksyjen tai puhumisen harjoitusten osalta digikynä voi olla osaavan käyttäjän käsissä tai hyvässä opastuksessa hyväkin uudistus opetuksen ja oppimisen tueksi, sillä edellytyksellä, että opettajalla on aikaa paneutua kynän käyttöön eivätkä siihen liittyvät toimet vie liikaa aikaa muulta kurssille kuuluvalta opetukselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti